Punnitus nro 12

Noh, enhän minä malttanut olla käymättä puntarilla, vaikka niin suunnittelinkin.. Annettakoon tämä heikkous itselle anteeksi 😁 Painossa pudotusta edellisen viikon tulokseen -2,1 kg ja vyötärökin oli kaventunut edellisestä mittauksesta 4cm! 

Aika hurjalta tuntuu nyt tuo pudotus, kun viime viikolla olin aluksi hieman pettynyt siihen -700g tulokseen. Kokonaisuutta kuitenkin kun ajatteleen niin n. -1kg/vko on ollut pudotustahti. Luulen että se on ihan ok ja varmaan tasoittuu sitten jossain vaiheessa. Sinällään tuo minun kaavion tavoitepaino -käyrä ei ole kauhean realistinen. Tuskin kenelläkään paino putoaa noin tasaisesti, ja varsinkin nuo viimeiset kilot voivat olla tiukassakin. Edetään nyt kuitenkin kilo kerrallaan ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo, tavoitteitahan voi aina muokata!


Ruoka-asioiden suhteen olen kyllä tosi onnellinen, että lähdin mukaan 8 viikon starttiin. Olen saanut jo tähän mennessä valmennuksesta tosi paljon apua ja keinoja tukemaan omaa elämäntapamuutosta. Ruokien suhteen on selkeät raamit, joiden mukaan ateriat koostetaan. Olen kokenut ne tosi helpoiksi ja pärjään varmasti "omillani" sitten startin päätyttyä.

Iltapalaksi mulla on vakiintunut nyt raejuusto-mustikka-pähkinä-avokado -kuppi, aivan taivaallisen hyvää!


Tässä päivänä muutamana tein myös tosi hyvää ratatouille -tyyppistä kasvismuonaa. En muista milloin viimeksi kesäkurpitsat sun muuta kasvikset olisivat maistuneet niin hyvältä kypsennettynä! Ja tosi kätevä ns. kasvispohja yhdistettäväksi jonkin proteiinin kanssa, itse lisäsin lautaselle katkarapuja ja passasi tosi hyvin!



Tähän laitoin siis sipulia, valkosipulia, tuoretta tomaattia, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja paprikaa. Näitä kuullottelin ensin oliiviöljyssä pannulla jonkin aikaa. Mausteita heittelin sekaan mitä sattui löytymään ja lisäksi hiukan tulista chilikastiketta. Lopuksi tomaattimurskaa ja sen jälkeen hauduttelin jonkin aikaa kunnes enin neste haihtunut. Tänään on tarkoitus tehdäkin tätä pöperöä uusi satsi, kun edellinen on jo vedetty parempiin suihin 😀

Liikunnan suhteen olen jatkanut samaa linjaa, eli joka päivä yritän käydä edes pienellä kävelyllä. Enemmän siinä on tarkoitus piristää mieltä ja saada energiaa, kuin kuluttaa kaloreita. Kävelyistä on tullut mukava hetki päiviin ja nyt on ollut kiva huomata että aurinkokin on alkanut pilkahtelemaan taivaalla! Kevättä kohti ollaan siis menossa kovaa vauhtia!


3 kommenttia:

  1. Ihan huikea pudotustahti sinulla! Ja tuo vyötärön kaventuminen on ihan huippua. Itselläni se ei kapene sitten millään, tiedä sitten mistä ne kilot lähtevät. Vaikka itselläni nimenomaan tuo vatsan seutu on se, mikä saisi kaventua.

    Ja kiitos tuosta maittavan oloisesta kasvishässäkkäreseptistä. Pitää ottaa kokeiluun. Lapset tosin tuskin suostuvat syömään, mutta miehelle voisi myös maistua.

    VastaaPoista
  2. Pitää vielä lisätä kiitokset reseptivinkistä. Eilen tein ja oli todella hyvää! Maistui myös miehelle. Jää kyllä meillä ruokalistalle.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla että innostuit kokeilemaan kasvishässäkkää ja että se maistui myös teillä! Mekin on sitä jo useampaan kertaan väsätty :D

    Oon aika yllättänyt kyllä, miten noita senttejä nyt on lähtenyt katoamaan myös vyötäröltä, alkuun tuntui ettei siinä hirveästi tapahtunut edistystä. Ihan varmasti saa sentit kyytiä kohta sinunkin vyötäröltä, pidän peukkuja! Ja ainahan ne kilot tosiaan jostain lähtee. Minusta tuntuu, että ihan ensimmäiset kilot näkyi pääasiassa kasvoissa. Kaksoisleukaa vielä on ja siitä haluaisin ehkä kaikista hartaimmin eroon..

    VastaaPoista