Herkkukoreja satelee makeanhimoiselle

Olettekos muut painonpudottajat törmänneet sellaiseen huvittavaan ilmiöön, että sillä jumalan hetkellä kun olette päättäneet aloittaa terveellisemmän elämän, herkkuja alkaa pyytämättä puskea kotiin ovista ja ikkunoista? Mulle käy näin poikkeuksetta joka kerta.. vaikket ite osta kaupasta karkkia tai muuta herkkua, niitä kantavat tänne lahjana sukulaiset, tuttavat ja kerran jopa naapuri. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Eilen sain postitse herkkukorin joululahjana. Sulloin korin kaapin perukoille ja toivon, että se siellä myös pysyy jouluun saakka.

Kuvaaja Pixabay palvelusta Pexels

Mä oon vähän sen sorttinen, ettei kärsisi olla mitään hyvää kaapissa. Niihin on liian helppo sortua silloin, kun mieliteko iskee.

Olen siis katsonut paremmaksi olla ostamatta mitään karkkia tai muuta makeaa kappiin huutelemaan. Jossain aiemmassa postauksessa taisin kuvitella, ettei mulle tuota vaikeuksia olla ilman makeaa. No, olin väärässä. Yritän kuitenkin miettiä makeanhimon yllättäessä sitä huonoa olotilaa, mikä sokerin syönnistä poikkeuksetta tulee. Vinkkejä makeanhimon taltuttamiseen taitaa olla netti pullollaan, mutta en sitten tiedä miten paljon niistä oikeasti olisi apua. Lähinnä naurattaa aina kun muistan ne ohjeet, joissa kehotetaan syömään makeanhimoon joku hedelmä. Siis oikeasti!? Miten kukaan voi edes kuvitella, että joku omena tai banaani tyydyttäisi makeanhimon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti