Oikeastihan aloitin tämän painonpudotusprojektin aika lailla kaksi viikkoa sitten. Aloituspaino oli tuolloin 145 kg. Uskalsin viimein puntarille, useamman viikon mietinnän jälkeen. Toki tiesin suurin piirtein mitä vaaka tulee näyttämään, mutta jollain tavalla puntarille nouseminen oli silti vaikea paikka. Siinä joutuu itselleen myöntämään, että kuinka pahasti asiat oikeasti ovat pielessä, vaikka sen jo tietääkin. Numeroina kaikki näyttää kuitenkin raadollisen todelliselta.
Ruokailutottumukset mulla on ollut päin seiniä: aamulla ja päivällä en ole syönyt juuri mitään, vaikka olisi nälkä, illalla sitäkin enemmän. Tämä korona-ajan etätyö on osaltaan vaikuttanut siihen etten ole syönyt päivällä. Kun aamulla herää, sitä vain alkaa tehdä heti töitä ja koska tällä hetkellä töissä on aika kiireistä ja stressaavaa, en vain pysty syömään. En vaikka olisi nälkä. Illalla on tullut sitten vedettyä kaksin käsin ruokaa.
Minun heikkouteni ei ole koskaan ollut makea, vaikka herkut toki maistuukin jos niitä on tarjolla. En koe kauhean vaikeaksi sitä, että luopuisin karkeista ja muusta makeasta. Sen sijaan kaiken rasvaisen jättäminen onkin sitten todella paljon vaikeampaa. Jos jokin yksittäinen asia pitäisi tämän kaiken keskeltä mainita, se yksi asia mikä on kaikista eniten pielessä, se olisi iltasyöpöttely. Tai pitäisikö sanoa ilta-ahmiminen.
Tiedättekö sen tunteen, kun lapset on menneet nukkumaan, talo on rauhallinen ja saat vihdoin rentoutua hyvän sarjan tai kirjan ääreen. Ja sun edessä on kilo rasvassa tirisseitä kanansiipiä / pizzaa / hampurilaisia?
Toivottavasti ette.. Mulle tämä on ollut ihan arkipäivää. Olen syönyt iltaisin niin hirvittävät määrät kaikkea epäterveellistä ruokaa, että tuntuu ahdistavalta myöntää sitä. En halua edes ajatella, miten tajuttomat määrät kaloreita sellaisista "keveistä" iltapaloista oikein tulee.
Ensimmäiset askeleeni tällä painonpudotustaipaleella olenkin nyt ottanut niin, että olen kiinnittänyt huomiota ateriarytmiin ja jättänyt tämän iltasyömisen pois. Siitä on ollut todella vaikea luopua, enkä oikeastaan tiedä miksi? Aamupalan ja lounaan syöminen on vieläkin hieman taistelua, mutta toivon että siihen tottuu.
Aloin myös repiä itseni väkisellä kävelyille. Pieniä lenkkejä päivittäin. Tavoitteeni on nyt saada 5000 askelta joka päivään. Saattaa kuulostaa pieneltä jollekulle toiselle, mutta minulle se on paljon. Monesti kuulee sanottavan, että ei kannattaisi aloittaa liian tosissaan, että on hyvä pitää välipäiviä lenkkeilyssä. Tiedän sen, mutta pelkään samalla että jos annan itselleni yhtenäkään päivänä luvan jäädä sohvalle kävelyn sijaan, koko homma kaatuu siihen. Sitten on helppo jättää lenkki väliin seuraavanakin päivänä. Ja sen jälkeen huomaankin taas olevani samassa tilanteessa kuin aiemmin: makaamassa sängyllä syömässä pitsaa ja katsomassa elokuvia. Joten ainakin nyt alkuun yritän käydä kävelyllä, edes pienellä sellaisella, joka päivä. Ihan vain että saisin opeteltua uuden normaalin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti